Tavallinen perjantaihan tästä sitten kehkeytyi: ei onnenpotkuja, enempää kuin epäonneakaan. Ässäarpaa en viitsinyt lähteä erikseen ostamaan, kun ei muutakaan asiaa kylille ollut. Iltapäivän uhkaavat ukkospilvet menivät onneksi muualle satamaan, ja sain tehtyä pihalla satsin uusiokartonkia. Massan värjäsin pienellä peitevärinapilla, ja tällaista tulosta tuli.

733752.jpg

Oli myös kiva käydä metsälenkillä koiran kanssa. Maistelimme yhdessä kesän ensimmäiset mustikat. Vatut olivat siellä vielä aivan raakileita, mutta pihassamme on jo pulskia, kypsiä vattuja. Pihamaan viimeiset ahomansikatkin popsin suuhuni, joten sain tämän päivän vitamiini- ja flavonoidipommin luonnonmarjoista. Illan mittaan linnut intoutuivat laulamaan, ja kuuntelinkin mahtavan konsertin viherpeippojen, punavarpusten, kerttusten, kulorastaiden ja mustarastaiden repertuaarista.