Kuva tänään mieheltäni saamastani orkideasta.:)

 

Tasan 25 vuotta sitten vietettiin Lapin perukoilla häitämme. Tammikuinen vesisade oli kruunaamassa avio-onnemme. Edellispäiväinen lumimyrsky kyllä uhkasi estää pääsymme omiin juhliimme, mutta monien mutkien kautta pääsimme kuin pääsimmekin ajoissa perille. Matka omiin häihimme oli samalla häämatkakin. :) Häissä juhli myös pikkuinen kymmenkuinen kummityttöni, jolla itsellään on nyt samanikäinen pieni poika.  - Aika on rientänyt, ja paljon on ehtinyt tässä ajassa tapahtua, ja paljon tullut koettua.

 

Nämä 25 vuotta ovat olleet antoisia ja mielenkiintoisia. - Perheeseemme on suotu kaksi tyttöä, jotka opettelevat nyt jo aikuisen elämänsä ensiaskeleita opiskelija-asunnoissaan. Olin kotiäitinä kunnes nuorempi täytti 12 vuotta, ja koen että tuo ajanjakso on ollut rikkainta aikaa elämässäni, ei tosin kylläkään rahassa mitattuna. Lapsuus ja nuoruus ovat niin nopeasti ohimenevä vaihe, että koin oman urakehitykseni olevan toissijainen lapsiimme verrattuna. Työuraa minulla on vielä riittävästi jäljellä heidät kasvatettuanikin.

 

Hääpäivinämme, ainakin alkuaikoina, kyselimme mieheni kanssa toisiltamme, ollaanko vielä toisetkin yksi, kaksi, kolme, ... kymmenen, yksitoista, kaksitoista vuotta naimisissa? Jossakin vaiheessa se tapa sitten vain jäi pois.

 

Tänään on hopeahääpäivämme. Pieni pakkanen, muutama lumihiutale peittää maan; siinä päivän sää. Mieheni viettää eläkepäiviään ja minulla oli tavallinen työpäivä. Päivää juhlistimme käymällä syömässä kiinalaisessa ravintolassa. Pienimuotoinen juhliminen on ihan riittävää - ja meidäntapaista.