Mitä lähempänä jouluaatto on, sitä levottomammiksi lapset yleensä käyvät. Niinpä on tainnut käydä Ninnillekin, sillä löysin sen keinumasta korkealla kauniissa mobilessani. Onneksi Ninni on kevyttä tonttukeijukaisten sukua, joten ei ole pelkoa, että mobile vääntyisi. - Keinu siis vain, Ninni! Mutta kuinka pääsit sinne ylös?

Joulun aika jännittää lapsia, ja aikuiset tehostavat sitä entisestään puhumalla joulupukin tarkkailijatontuista, jotka kirjoittavat muistiin, onko kuka lapsi ja missä ollut kiltisti. - Voi voi, luultavasti tontut tarkkailevat eniten juuri aikuisia; tai ainakin saisivat. Joulupukki-instituutiokin taitaa osittain olla vain aikuisten keksimää uhkaa ja hallitse! -kasvatusta (Kun eivät muuten saa lapsiaan ojennukseen ;).

Kasvattajana usein mietin, miksi juuri kiltteys on se, mihin pitäisi pyrkiä. Liika kiltteys nimittäin rajoittaa elämää, turhaankin. En tietenkään tarkoita, että saisi olla tuhma, koska silloinhan usein loukkaa ja jopa vahingoittaa toisia.

Mutta ...

Kiltteyden käsitteen vastapuolella on usein tuhmuus, jolla sitten kuitenkin oikeasti tarkoitetaankin tottelemattomuutta. Miksi aina pitäisi totella? Miksi juuri minua pitäisi totella? Perusteita on hyvä miettiä, ja perustella ne lapsillekin, jos he kysyvät. Usein lapsillakin on järkeenkäypiä selityksiä, miksi he eivät tee niin kuin kasvattaja sanoo. Kunnioitan lapsen mielipidettä, ja ihailen hänen rohkeutta esittää näkökulmansa. - Silloin on hyvän keskustelun paikka. Omilla aivoillaan ajatteleva lapsi (aikuinenkin) osaa toimia tilanteissa luovasti. Ajattelemattomuuskin on eri asia kuin tuhmuus. Asiat eivät ole mustavalkoisia, ja  niihin löytyy useitakin oikeita toimintatapoja ja kompromisseja. Juuri minun tapani toimia ei ole ainoa oikea, vaikka toki jokainen parhaansa yrittääkin. 

(P.S. Armeija onkin sitten jo aivan eri juttu!)

 

Edit. klo 13.08

Pakko lisätä tähän perään vielä osuva tämän päivän voimalause:

Arvostan, rohkaisen ja kohtelen lempeästi lapsia, jotka ovat paljon luovempia ja viisaampia kuin oletan.