1280946701_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

Kesän aika on kulunut ihanassa ajattomuudessa ja aikatauluttomuudessa. Lepo on tehnyt hyvää. Kaikenlaiset pienet järjestelypuuhat ja helppo ruoanlaitto ei ole suuremmin rasittanut lomalaista. - Nyt sitten on jauhopeukalonikin alkanut aktivoitua. Leipää tulee leivottua taas usein, ja makeaa tarjottavaakin välillä.

Kolmeen viimeiseen leipätaikinaan olen sekoittanut erilaisia kuivahedelmäpaloja (taatelia, rusinoita, aprikoosia, omenaa, luumua). Niillä saa leipään ruokaisuutta ja uutta ilmettä. Hyviä ovat olleet.

Eilen tein myös kaksi pellillistä omenapiirakkaa piimäpiirakkaohjeella. Pikkuisia omenoita putoilee hurjia määriä puusta, ja epäilyttääkin, jääkö sinne oksille kasvamaan syksyksi yhtään. Ampiaiset ja oravat ovat omenoiden kimpussa myös. Siksi olen päättänyt hyödyntää nuo pikkupudokkaatkin jo.