Päivä alkoi lettutarjoilulla Riihikallion koulun urheilukentällä Mannerheimin lastensuojeluliiton Etelä-Tuusulan yhdistyksen Kevätliikahdus -tapahtumassa. Aurinkoinen sää suosi juoksijoita, mutta tuuli kyllä hieman haittasi meitä paistajia sammuttamalla jatkuvasti kaasuliekkiä. Olin iloinen, että älysin pukeutua kunnolla, sillä vaikka aurinko helottikin lähes pilvettömältä taivaalta, meillä varjossaolijoilla oli vilu. Mutta seurakin lämmitti, ja kolmituntinen työrupeama kului joutuisasti.
Juoksutapahtumassa oli noin sata lasta vanhempineen tai isovanhempineen. Lettujen menekki oli hyvä, sillä letuiksi muuntui yli 20 litraa taikinaa. Yhtään lettua me paistajat emme ehtineet popsia, mutta toivottavasti kukaan muu ei jäänyt vaille.

l%C3%A4tty.jpg

Sitten olikin oma vuoroni herkutella.
Kylämme ihanassa ja kodikkaassa Lyylin kahvilassa järjestettiin nyt toista kertaa Kakkubuffet. Suunnittelin jo etukäteen, että herkuttelen ensin reilusti suolaisilla tarjottavilla ja siirryn sitten vasta makeisiin. Tarjolla olikin mm. aivan ihanaa lohikakkua ja pikkusuolaisia. Kakkupuolella valitsin hyydyke- ja kermakakkuja sellaisista vaihtoehdoista, joita en ollut ennen maistellut, ja tällä kertaa myös pikkuleipiä. Pikkuleivät olivatkin oiva valinta, sillä ne olivat todellakin suussasulavia ja veivät kielen mennessään.

kakkubuffet.jpg

Tästäpä eivät pidot parane!
Lyylin kahvilaa voin sydämestäni suositella jokaiselle, joka suunnittelee juhlia tai muita kekkereitä.

Muutenkaan Tuusulasta ei tarvitse mennä merta edemmäs kalaan, jos on vailla herkullisia leivonnaisia tai pitopalvelua. Paikkakunnalla on toki monia monia muitakin tasokkaita alan taitajia.

Herkuttelun jälkeen oli pienen lepotauon paikka ja sen jälkeen maistuikin kävelylenkki pikkukoirulimme kanssa.

leevin%20lenkilt%C3%A4.jpg

Iltapuuhasteluni on nykyisin pääasiassa nettailua. On mukavaa rentoutua ja seikkailla omien mielihalujensa mukaan  äärettömässä nettimaailmassa. Facebookissa tavoittaa helposti omat kaverinsa, ja ryhmissäkin keskustelut vievät usein mennessään. Aika kuluu siivillä näissä nykyajan 'iltanuotiopiireissä'. 

Netistä selvisi sekin, että tämän illan lottoarvonnan voitto tuli Tuusulaan. Kahden hengen lottoporukka sai miljoonavoitot.
- Lämpimät onnittelut voittajille!