Vaihteeksi keskityin tänään keittiöpuuhiin.

omput.jpg

Viikolla poimimme puolet Lobo-omenapuun omenoista. Lobot ovat vielä aika tiukasti kiinni, mutta alimmilta oksilta sentään saimme poimittua osan kylmiöön kypsymään. Loput saavat putoilla itsekseen maahan, ja keräilen ne siitä, ellei sitten pakkaset yllätä, jolloin omenat jäävät puuhun oravien ja lintujen talviruoaksi.

omppupiirakkaa.jpg

Omenavuori houkutteli leipomaan omenapiirakkaa. Tällä kertaa gluteenittomana versiona.
(Vuoan halkaisija 23 cm)

Kaksi kananmunaa + reilu 1 dl sokeria vatkataan vaahdoksi.
Lisätään 3 rkl sulatettua tai juoksevaa margariinia.
Joukkoon sekoitetaan keskenään yhdistetyt kuiva-aineet eli 1½ dl vaaleaa gluteenitonta jauhoseosta + 1 tl leivinjauhetta ja reilu 1 tl jauhettua kanelia.

Taikina kaadetaan voideltuun ja korppujauhotettuun piirakkavuokaan. 
Omenalohkot tai viipaleet ripotellaan taikinan päälle ja myös hiukan sokeria voidaan sirotella pinnalle.

Paistaminen 200 asteisessa uunissa n. 20-30 min.

P.S. Piirakka kaipaa seurakseen vaniljakastiketta tai kermavaahtoa. :)

---------

s%C3%A4mpyl%C3%B6it%C3%A4.jpg

Uunissa paistui myös kuituisia sämpylöitä. (gluteeniton, maidoton, kananmunaton, siis vegaaninen)

Ohje on summamutikassa jälkeenpäin muisteltua


3 dl kädenlämpöistä vettä, johon lisäsin 3/4  pkt tuorehiivaa

3 rkl sokerijuurikaskuitua ja 1 rkl psylliumhiutaleita
Seos saa levätä noin puoli tuntia.

Lisäsin n. 1½ tl suolaa ja 1 tl ksantaania
Puuhaarukalla sekoitetaan joukkoon jauhot:

3 rkl kaurajauhoa

1 dl tattarijauhoa

ja vaaleaa gluteenitonta jauhoseosta sen verran, että taikina tuntuu sopivalta (eli ei ole liian löysää, muttei tönkköäkään)

Lisäsin vielä auringonkukkaöljyä 3 rkl

Taikina sai kohota puolisen tuntia ja sen jälkeen otin lusikalla kekoja pellille.

Paistaminen 225 C asteisessa uunissa 15 -20 min.