Onnittelut tämän päivän syntymäpäiväsankarille <3

joulusydan.jpg

Nyt on enää yksi yö jouluun, ja siksi keittiöpuuhat kutsuvat tänään jouluaterian alkuvalmisteluihin. Kinkku muhi uunissa yön yli, ja levittää nyt jouluista tuoksua taloon. Tänään leivotaan joulutortut ja tehdään jälkiruoat. - Kauppatontulle annettiin viimehetken ostoslista, jotta mitään oleellista ei jouluna  puuttuisi. Pihan eläimille annetaan jouluherkkumaistiaiset jo tänään, että ne pääsevät joulun makuun; runsaimmin saavat herkutella sitten huonmisesta alkaen. 

joulupussi.jpg

Yksi joulutonttu muisti meitä hauskasti perinteisellä, muistoja tuovalla joulupussilla. - Aikoinaan kansakoulun kuusijuhlassa jaettiin meille koululaisille pieni paperipussi, jossa oli omena tai appelsiini, rusinapaketti, piparkakku tai joulutorttu ja makeinen.

Kuusi kannettiin pirttiin sulamaan jo eilen, mutta koristelua se saa odottaa huomiseen. Myös joulukoristelaatikko saa muistot tulvahtamaan, sillä sieltä löytyy koristeita, joita on meillä käytetty jo lapsuudessani.