lauantai, 11. elokuu 2007
Kiirettä
Hyvät etukäteisvalmistelut helpottavat suuresti vaativissa projekteissa. Ajoissa hankitut tarvikkeet ja selkeästi muistilapuille rakennettu aikataulutus auttavat kiireessä puurtajaa. Kesäperinteisiini kuuluva vohvelinpaistourakka eilisiltana sujui siksi kuin rasvattu, siitäkin huolimatta, että muutama talkooporukkaan kuuluva peruutti tulemisensa viime hetkillä.
Kaksikymmentä litraa taikinaa paistui herkullisiksi vohveleiksi kolmessa tunnissa kahden paistajan voimin. Erityisen iloisia ja yllättyneitä olivat erityisruokavaliota noudattavat, jotka olimme ottaneet huomioon, ja saivat omat vohvelinsa. Herkullinen tuoksu houkutteli ohikulkijoita vohvelikojulle runsaslukuisesti kauniissa kesäillassa, joten ahkerana sai olla. Pikkusiilini välkkyi kaulassani illan teemaan liittyen.
Tänään olikin sitten ihanaa päästä valmiiseen ruokapöytään naapureiden rippijuhlissa.
Kommentit