1787785.jpg

Nyt se siis alkoi tämän kesän omenakausi! - Ensimmäiset kesälajikkeet tiputtavat maahan jo kypsiä omenoita. Omenapuut ovat aivan täynnä omenoita, ja ne ovat hyvin pienikokoisia. Luulin keväällä, ettei omenasadosta tulisi kummoinenkaan, sillä kukinta-aikaan ei ollut hyttysiä ja oli viileää. Mutta jostain ne pölyttäjät ovat kuitenkin löytyneet. Mikä parasta, omenat ovat terveitä,  eikä niistä löydy yhtään matoja. Tuholaistorjuntana käytän vain reiluja kylmävesisuihkutuksia oksille ja rungolle silloin tällöin keväällä ennen kukintaa ja sen jälkeen.

Pellilliseen omenapiirakkaa viipaloin mahdollisimman paljon omenoita. Pohjataikina on perinteinen piimäpiirakkaohjeeni, joka soveltuu kaikkiin marja- ja hedelmäpiirakoihin.

1.   1½ dl piimää ja 100 g voita (tai marg.) lämmitetään

2.    3 dl sokeria
       4 dl vehnäjauhoja
       2 tl leivinjauhetta  sekoitetaan keskenään

3.    piimärasvaseos sekoitetaan kuiva-aineiden joukkoon

4.    lisätään 3 kananmunaa

Taikina kaadetaan leivinpaperilla vuoratulle uunipellille, päälle ohuita omenasiivuja, hiukan sokeria sekä reilusti kanelia.
 
Paistetaan 200 C -asteisessa uunissa noin 20 min.