Olipa joulukiireissä ihan unohtua postata tämä luukku.
Ilmeisesti olen aika vähän kotosalla, sillä kukkaset pääsevät useinkin yllättämään. Ihan salaa viimevuotinen valkoinen amaryllis oli kasvattamassa kukkavanaa, ja pääsi jopa kukkaan saakka huomaamattani sitä ajoissa.
Nyt pari viikkoa sitten ostamani uusi amaryllis oli myös jo ihan täydessä kukassa kukkapöydällä, ennenkuin huomasin sen. Siihen on tulossa uusia kukkavanoja, joten tuota ihanuutta saa ihailla koko joulun ajan, ja vielä tammikuussakin.
Santpaulia on kukoistuksessaan vaaleanpunaisissaan. Haluaisin löytää jostakin valkoisen sukulaisensa, mutta sellainen ei ole vielä osunut missään silmiini.
Kiinanruusuni kukkii upeasti punaisin kerrotuin kukkasin jo yhdeksättä kuukautta, joten siinä on meille samalla "jouluruusua". Ainut lannoite kasville on mullan pinnalle ripotellut kahvinporot, joista se saa voimansa.
-------------
Päivän lempimusiikkiani:
Kommentit