Eilen oli Veli-tontun vuoro lähteä moikkaamaan eskareita.
Onneksi Millillä olikin kaveri, sillä yksin se ei olisi jaksanut kantaa isoa maistiaispussia.
Eskarit olivat iloisia saadessaan tavata poikatontunkin. Ihanaa oli seurata miten he ottivat halaten vastaan uuden pehmoisen jouluvieraansa. Milli ja Veli saivat halailla paljon keskenäänkin päivän aikana, kun lapset halusivat niiden olevan koko ajan yhdessä.
Millin eskarin loppumisesta lapset olivat suruissaan. Tonttujen kuukaudenmittainen eskari on kuulemma liian lyhyt. He toivottivat Millin tervetulleeksi ryhmäämme ensi joulunakin. :D - Kuitenkin joku sitten hoksasi, että hehän ovat jo silloin ekaluokalla koulussa. Tämänpäiväiset hyvästit lienevätkin sitten todella haikeat.
Luokkamme kuusi on saanut lisää koristeita; muovikirjaimia ja punamarjoja. Joululoma saa alkaa. Koko koulun joulujuhlassa aamulla laulamme kauniin Jouluna -laulun, ja sen jälkeen seuraamme koululaisten esityksiä. Pöytä on katettu herkuilla nyyttikestien tapaan, joten juhlantuntua on ilmassa paljon.
-----
Ihan pikkuisen sateli lunta eilen. Luokan ikkunasta puoliltapäivin näkymä oli tällainen:
Minulle tuo määrä riittäisi vallan mainiosti, mutta useimmat ihmiset täällä tuntuvat kaipaavan sitä lisää. Minilumiukkoja eskarit saivat tuostakin määrästä aikaan, ja ulkoilu oli ollut kuulemma superhauskaa.
Kommentit