kakkunen.jpg

Tällaisen paketin sain eräältä ihanalta työkaveriltani. Oli ihan pakko heti maistaa, mitä tämä terveellinen taatelikakku sisälsi.

Se oli makuhermoja kutkuttava ja maistui piparkakkutaikinalta, eli oli varmastikin joku raakakakku. Taatelia ja piparkakkumausteitakin siinä oli, mutta mitä muuta, sitä en saanut selville. Ja tunnetustihan minä pidän piparitaikinasta; paljon enemmän kuin kypsistä piparkakuista, joten tämä maistui minulle.

Perheiltä saamani lahjapaketit olivat tänä jouluna herkkupitoisia, ja onneksi kohtuullisia. Oli itsevalmistettuja joulumakeisia ja keksejä, suklaata, konvehteja, kahvia, teetä ja lasten tekemiä kortteja. Meille ryhmän aikuisille oli myös yhteinen "selviytymiskori", joka sisälsi ainakin nenäliinoja, kurkkupastilleja, kahvia, teetä, suklaata ja mustikkamehua. Sen sisällön me tutkimme tarkemmin sitten loppiaisen jälkeen kevätlukukauden alkaessa. -  Mutta kaikkein ihanimpia lahjoja olivat kuitenkin ne kaikki lämpöiset jouluhalit, joita sain erotessamme joululoman ajaksi. Niistä välittyi se kiintymys, ilo ja kiitollisuus, jota me tunnemme toisiamme kohtaan. - Toivon sydämestäni näille jokaiselle perheelle ihanaa jouluaikaa! 

gerberat.jpg

Kaikkea hyvää Sinunkin jouluusi!

https://www.youtube.com/watch?v=SfVrpafcELI