Eilen iltapäivällä katselin innoissani pitkän tovin ulos keittiön ikkunasta. Paljon oli lintuja syömässä, ja tilhiparvikin pyrähti paikalle. Nyt niitä oli paljon enemmän kuin viimeksi. Kun tuli hämärää, ne menivät naapurin isoon kuuseen, kuten aina.
Ihastelin talonväen kanssa pähkinäpensaan oksistoa. Norkot ovat jo aika isoja, ja se kertoo, että kevät on tulossa.
Kevään läheisyys on tässä talossa iso ja iloinen asia. Talvipäivänseisaus-päivä on erityinen juhlapäivä; silloinhan kaamos on taittunut ja siitä päivät pitenevät.
Katselin laskeutuvia lentokoneita. Niitä oli isoja ja pieniä. Kahta "käytävää" pitkin niitä laskeutui kahden minuutin välein.
Perjantai-iltapäivät ovat hyvin vilkasta aikaa lentoasemalla, ja nyt kai ilmavirrat olivat sellaiset, että kentälle laskeuduttiin täältäpäin. On se vaan upeaa, kun tuollaiset painavat härvelit pysyvät ilmassa. Kyllä niitä kelpaa katsella.
Joulupukinmaassa on kuulemma nyt myös paljon lentokoneita. Ulkomaalaiset menevät sinne tilauslennoilla tapaamaan joulupukkia. On se tärkeä henkilö!
"Suomen talvimatkailunäkymät ovat poikkeuksellisen hyvät. Finavian mukaan Lapissa lentoliikenteen talvesta tulee vilkkain sitten vuoden 2007. Joulukuussa Lappiin odotetaan yhteensä 500 tilaus- ja reittilentoa.
Ensimmäinen tilauslento Lontoosta Enontekiölle laskeutuu 25. marraskuuta. Joulunalusviikolla lentoja laskeutuu parhaimmillaan kolmisenkymmentä päivässä. Britannian lisäksi lentoja saapuu Saksasta, Italiasta, Hollannista, Ranskasta ja Espanjasta." - Karjalainen 8.11.2016
- Mukavaa, että siellä pikkukentilläkin on nyt elämää ja lentoliikennettä. - Saisipa kyllä olla lentoja suomalaisillekin. Täälläkin on yksi, joka tykkäisi lentää pohjoiseen monta kertaa vuodessa, mutta kun koneet ei sinne lennä.
Jotkut taas haluavat lentää etelän lämpöön jouluna. No, vaikka tämä perhe haluaisikin olla talven pakkasilla poissa Suomesta, jouluna sentään ei ole sellainen mielessä. Joulu palmujen alla ei houkuttele heitä laisinkaan.
Illansuussa ilma alkoi pakastua ja kuukin näyttäytyi hiukkasen pilvienraoista. Koirulien lenkittäjä kertoi, että maa on aivan jäätikkönä ja tiet hyvin liukkaita. Pikkulentokone tai muu lentohärvelipä olisikin hyvä tällaisella kelillä. Tai ollapa lintu.
- Muuten, sääennusteet povailevat valkoista pakkasjoulua tänne Etelä-Suomeenkin.
Hauskaa päivää!
t. - Milli
Kommentit