Tämänvuotisen toiseksiviimeisen kalenteriluukun alkuun
Lämpöiset syntymäpäiväonnittelut siskolleni Annelille!
----------------------
Talo on täyttynyt joulutuoksuista ja - tunnelmasta.
Uunista ja kattiloista on ilmestynyt jouluruokia ja ruokalahjoja kuin tehtaasta. Taisi olla emännällä virtaa yllin kyllin. Tämän päivän hommiksi on jäänyt enää vain parit pikkuviimeistelyt, hän sanoi.
Yleensä aatto on ollut täynnä tohinaa ja touhua, mutta tänä vuonna on toisin. Kaikki tarpeellinen on tehty - ajoissa. Uusimmat kirjoneulesukat ovat vielä lankojen päättelyä vailla, että ehtivät joulupakettiin, mutta sen jälkeen lankakoppa sulkeutuu joulunpyhien ajaksi. Vuorossa on kuulemma kirjanlukua. Siitäpä onkin aikaa, kun viimeksi täällä on luettu kokonainen kirja. Selailua toki on lähes joka päivä; milloin mistäkin mietelmä- tai runoteoksesta, tai laulukirjasta.
Tonttujen tuvassakin on jo kaikki valmiina jouluun, ja ihana tunnelma on sielläkin aistittavissa. Me tontut saamme viettää tuvan rauhassa omaa jouluamme, mutta välillä varmaankin kurkistelemme myös talon joulunviettotapoja. - Niin, jos uskaltaudumme, sillä ne nelijalkaiset karvakuonot ovat tänään taas tulossa useammaksi päiväksi 'emäntää ulkoiluttamaan'. Niitä täytyy kyllä melkolailla varoa. Eipä olisi ollenkaan mukavaa viettää joulua koiranleluna.
Yhden päivän päästä on SE PÄIVÄ, jota olemme tämän kalenterimme kanssa innolla odottaneet.
<3 Kiitos kaikille teille kanssamatkaajillemme tämänvuotisesta yhteisestä matkastamme jouluun <3
- Nelli, Ninni, Pikkuveli ja Milli
Kommentit