Viherpeippo oli koristautunut kosiomenoja varten parhaimpiinsa.
Peipot saapuivat pääsiäisenä, ja innostuivat myös heti laulelemaankin. Muutenkin linnunlaulua kuului jo runsaasti.
Punatulkut olivat ihanissa kevätväreissään, punaisimmillaan.
Taviokuurnat ovat "Lapin papukaijoja", ja niitä oli ruokintapaikalla iso parvi. Tässä naaras poseeraa.
Koirastaviokuurna on väritykseltään kauniin punainen.
Taviokuurnien viserrys on ihanaa kuunneltavaa. Sitä laulua kuulin edellisellä reissullani tuolla metsässä jo helmikuun lopussa, mutta vasta lähdettyäni ne olivat ilmestyneet ruokinnalle.
Suloisille lapintiaisille rasvamakkara maistuu.
Nämä urpiaiset ujostelivat kai minua, kun käänsivät kameralle vain peräpuolensa. Ainakin toinen (ehkä kumpikin) on tundraurpiainen.
Pikkutikka piipahteli nokkimassa talipalloja, muutaman kerran jopa niin, että kamerani oli hollilla.
Sensijaan metsän siimeksessä näkemäni riekko ei tullut kuvatuksi, kun en tajunnut että minullahan oli kännykkä taskussani. Silläkin olisin toki voinut ottaa kuvia, jos olisin vain älynnyt. - Älypuhelimen omistajalla ei siis itsellään ollut älyä. :D
Kuukkelia ja pulmusia odottelin pihapiiriin, mutta ne eivät suostuneet minulle nyt näyttäytymään.
Muita siellä tapaamiani lintuja olivat perinteiset harakat, varikset,korpit, närhet, tali-, sini- ja hömötiaiset, sekä varpuset. Hiiripöllö ja joku jalohaukkalaji näkyivät myös lentelemässä.
Kommentit