p%C3%A4hkin%C3%A4kakku.jpg

Täällä ei nyt ole pikkulapsia, jotka sekottaisivat päivän kulkua, mutta muuten tuo teksti kuvaa tunnelmaltaan eilistä päiväämme.  Mikään ei vain meiltä tontuilta onnistunut suunnitelmien mukaan. Meillähän piti olla kuivakakkujen ja pikkuleipien leipomispäivä.
Pöydällä oli voipaketit lämpenemässä ja odottamassa leipojaa, mutta siinäpä ne ovat edelleen. Oli helpointa hakea valmiit pikkuleivät lähileipomosta, kun eihän niitä kovin paljoa edes tarvita.

pikkuleiv%C3%A4t.jpg

Hedelmäkakut teemme sitten kun jaksamme, luottoreseptin mukaisesti. Perusresepti on nyt tässä alla muistissa, jotta löydämme sen, kun inspiraatio iskee.

LUOTTOKAKKU

150 g voita tai marg. sulatettuna

2 dl piimää tai maustamatonta jugurttia

2 munaa

Kuivat aineet sekoitettuna:

4 dl vehnäjauhoja

1½ dl sokeria

1 tl leivinjauhetta

1 tl soodaa

 

lisätään jauhotettuja kuivahedelmiä pieniksi pilkottuina, mantelirouhetta ja pari kolme ruokalusikallista appelsiinimehua

 

Paistetaan  200 C asteisessa uunissa n. 45 min

P.S. Osuvasti eilisen horoskooppikin tiesi, että
Et tahdo saada kunnon otetta sellaisiin asioihin, joiden motivaatio on kateissa. Ellei joku asia ota sujuakseen niin jätä se mieluummin tältä päivältä hoitamatta, sillä elämäsi kannalta menestyksellistä on vain mielekäs tekeminen.