Tervehdys!
Enää kolme yötä jouluaattoon. Hups, jopas onkin aika mennyt joutuisaan.
Eilen oli suuri ilo olla Lyylin kahvilan joulutonttusena mm. pakkaamassa lahjakasseja palvelukeskuksen asukkaille. Lähetin ajatuksissani jokaisen kassin mukana hyvän ja rauhaisan joulun tervehdyksen saajilleen. Tulihan niihin tosin mukaan myös käsityöpiirimme joulutoivotukset niissä korteissa, joita innolla askartelin joulukuun alussa.
Monet mummut ja papat ovat tulleet tutuiksi kahvilassa ja palvelukeskuksen ympäristössä. Uskon ja tiedän, että he ovat kiitollisia lahjansaajia. Oli hienoa, että kahvilasta oli ostettu lahjoituksina paljon pullakahvi-lahjakortteja mukaan laitettavaksi kasseihin, herkkulahjoitusten lisäksi. Pienistä eläkkeistä ja kalliista vuokra- ja hoitomaksuista johtuen vanhuksilla ei ole mahdollisuutta käyttää kahvilan palveluita niin usein kuin ehkä halua olisi. Virkistävät kahvilahetket ovat siis monille kuin juhlaa.
Onneksi meillä on tämä ihana hyvän mielen Olohuone, jossa itsekin vierailen usein, monta kertaa viikossa <3
Toivottavasti kenenkään ei tarvitse jouluna olla, tai kokea olevansa yksin, ainakaan vasten tahtoaan. Jouluaattona järjestetetään Hyrylässä vapaaehtoisvoimin Hyvän mielen jouluaatto, jossa tarjolla on mukavan seuran lisäksi jouluisia herkkuja, kinkkua ja kahvit. Myös joululahjoja siellä jaetaan.
- Tällaisia jouluaaton yhdessäolon tapahtumia ja ruokailuja on varmaan monilla muillakin paikkakunnilla.
----
Tonttuilusta tulee hyvää mieli <3
tuumii Aulikki-tonttu
Kommentit