aamupala.jpg    kahvi.jpg

Aamuherkuttelut

 

lettu.jpg      lakut.jpg

sipsit.jpg      suklaa.jpg

Jatkoa seuraa päivällä ja illalla. Lettuja tuli paisteltua ainakin kaksi kertaa viikossa. Moneen vuoteen ei ole tullut syötyä sipsejä, mutta nyt maistui. Viimeinen joululahjakonvehtikin sai kyytiä.

nalle.jpg      kortteja.jpg

Meilläkin nallet tervehtivät ohikulkijoita ikkunoissa vakuuttaen, että me kaikki selviämme tästä. Kevään aikana tein Siskot ja Simot ry:n Kevätterveiset-keräykseen kolmisenkymmentä korttia ilahduttamaan koronakaranteenissa olevia tuusulalaisia vanhuksia.

Kevätaika tuli kulutettua aivan toisin kuin alunperin olin suunnitellut. Samanlaisissa tunnelmissa oli varmaan moni muukin. Eristäytyminen lamaannutti yllättävän paljon, ja pakotti toimimaan pienissä ympyröissä. Korona muutti  ihan tavallisia rutiineja kuten kaupassakäyntiä, tapaamisia ja harrastuksia. - Tässä sessiossa oli ja on mukana koko maailma.

Surettavaa on, että hallituksen suurista tukilupauksista huolimatta monet ammatinharjoittajat ja yrittäjät unohdettiin, ja he jäivät asiakkaitten puutteessa, ja osin myös pakollisten toimitilojen sulkemisten takia puille paljaille, tai muuten taloudelliseen ahdinkoon. Onneksi kuitenkin ihmisten kesken heräsi myös paljon yhteisöllisyyttä, ja monet pyrkivätkin parhaansa mukaan pitämään hengissä lähistöllään toimivia pienyrityksiä. Myöskin ikäihmisten ja muiden riskiryhmäläisten auttaminen lisääntyi. <3

Koronakevään aikana minulla jäi mm. tämä blogini unitilaan. Myös käsityöt olivat tauolla. En muista koskaan kuunnelleeni radiota niin paljon kuin tänä aikana; ja olen huomaavinani, että ohjelmatarjonta on parantunut huomattavasti tänä aikana. Olen myös ulkoillut paljon, ja mukavasta ulkoiluseurasta kiitänkin pikkukoiruliani.

ninnukkainen.jpg

Oudosti kaikenlaiset pikkupuuhat ovat kiinnostaneet tavallista enemmän. Niinpä on tullut siivoiltua kaappeja, järjesteltyä papereita, keräiltyä tavaroita kierrätykseen, ja myös erilaisia kukkien ja vihannesten taimia tuli kasvatettua tavallista enemmän.

Ylläoleva mustavalkoinen kuvasarja kertoo aikalailla tunnelmistani. Huomaan sekä kuvista, että varsinkin peilistä, että on tullut hemmoteltua itseä tavallista enemmän. :)  Joku puhuu 'koronakiloista'. Niinpä; onpa niitä tainnut kertyä meikäläisellekin. :D