viikottain%20pikkulogo.jpg

Viikon sana : JAHKAILLA

Me ihmiset olemme erilaisia, myös temperamentiltamme.Tilanne, jossa jahkailija ja nopean toiminnan henkilö yrittävät päästä yhteiseen ratkaisuun jossain asiassa, on minulle hyvin tuttu. Itse olen nopeiden ratkaisujen tekijä, ja siksipä olen saattanut hätäisenä lyödä päätäni seinään muutamankin kerran. Kärsivällisyyteni joutuu koetukselle, jos kanssaeläjä jää pitkäksi aikaa jahkailemaan ihan yksinkertaistakin asiaa. Ymmärrän kyllä miettimistarpeen suurissa ratkaisuissa, mutta arjen pikkuasiat ovat erikseen. 

Ruokakaupassa huomaa usein, kuinka joku saattaa miettiä kauankin puntaroidessaan mitä ostaisi. Hän lukee tarkoin kaikki tuoteselosteet, ja luettavaa riittääkin, kun joka tuotelaatua on hyllymetreittäin. Ymmärrän hyvin tuon tarkkuuden, jos kyseessä on ruokarajoite tai rahanpuute, mutta muuten oikein en. Etukäteen tehty ostoslista helpottaisi ja nopeuttaisi huomattavasti kaupassakäyntiä. Mutta toisaalta, joku toinen taitaa jopa nauttia kaupassakäynnistä, ja viipyilee siellä ihan tarkoituksella. 

Omassa elämässäni isotkin nopeat ratkaisut ovat onneksi olleet pääasiassa onnistuneita. En oikein edes muista, milloin olisin jäänyt jahkailemaan yhtään mitään.  Pieni miettimisaika (esim. yön yli) toki joskus on hyväksi, mutta että oikein jahkailemaan ... siihen en tunne tarvetta. :D