Viikon sana: KAADIN

Kouluaikoinamme 1950-1970 luvuilla me saimme täysin erilaista opetusta kuin nämä nykykoululaiset. Istuimme hiljaa pulpeteissamme, ja opettaja opetti. Kysyttäessä viittasimme, jos luulimme tietävämme oikean vastauksen. Opettaja arvioi osaamistamme "tuntiaktiivisuuden" perusteella, pistokokein ja varsinaisissa kokeissa. Suurimman osan tunneista opettajat olivat äänessä luennoiden kulloisenkin tunnin aiheesta. Oppilaiden tehtävä oli kuunnella ja yrittää kerätä tietoa kuulemansa perusteella ja seuraamalla taulumuistiinpanoja, mutta myös tekemällä kotona kirjaläksyt. Opettajien opettamismetodi oli silloin kaataa tietoa oppilaiden "päähän". Päähän jäi, mitä itse kullekin jäi. Paljon asioita meni toisesta korvasta sisään, ja toisesta ulos.  :D

Me kaikki olemme oppimistavoiltamme erilaisia. Tuo "tiedonkaatamistyyli" sopi parhaiten hyvän keskittymiskyvyn omaaville kuuloaistin ja ehkä näköaistin kautta oppiville. Mutta ... kuten ainakin itse olen kokenut, saamani opit ovat jääneet melkoisen ulkokohtaisiksi. Sisäistäminen olisi ollut tarpeen. Omaan hyvän näkömuistin, ja vain sen avulla olen koulussa selvinnyt aika monesta kokeesta. Mieleeni ovat jääneet kaaviot ja kuvat, mutta en todellakaan ole osannut soveltaa niitä yhtään. Kertotaulutkin tankkasin päähäni ymmärtämättä ollenkaan niiden sisältöä ja loogisuutta.  Ulkomuistissa olevat tiedot ovat olleet vain ns. knoppitietoa, joka on täyttänyt aivokapasiteettiani. Hiukkasen olen sentään  myöhemmin löytänyt joillekin ulkoaopituille järjellistä käyttöäkin. 

Myös omat opettajaopintoni valmensivat opettamaan opettajajohtoisesti, mutta onneksi kymmenien vuosien myötä tyyli on täysin muuttunut. Täydennyskoulutuksista on ollut valtavaa hyötyä uuden oppimiskäsityksen sisäistämisessä; ja mikä parasta, työmotivaatiotakin se on lisännyt. Oppiminen voi olla hauskaakin. - Nyt otetaan paremmin huomioon erilaiset yksilölliset oppimistavat, ja opettaja on pelkän tiedon välittäjän sijaan enemmänkin ohjaamassa oppilaita tiedon lähteille. Nykyoppilaita ohjataan paljolti ottamaan itse asioista selvää, tutkimaan ja pohtimaan. Tiedon omaksuminen on silloin syvällisempää. Oppimisen tukena käytetään paljon uusinta tekniikkaa ja netin syövereistä kaivettua luotettavaa tietokantaa, mutta toki myös vielä perinteisiä kirjojakin. Ilokseni myös luonto on otettu rikkaana oppimisympäristönä mukaan enenevässä määrin, eikä kaikkea aikaa vietetä vain luokkahuoneessa.

Opettaja ei nykyisin onneksi ole enää pelkkä "tiedonkaadin".  :)