Tänään vietetään kuudetta kertaa kansallista joululaulupäivää. Tämä korona-aika luo omat haasteensa laulamiselle, mutta laulaa voi toki koronaturvallisestikin, vaikka karaokena kotosalla.
"Joululaulupäivä kannustaa jokaista laulamaan joululauluja siellä missä mieli tekee: kotona, työpaikalla, hississä, kauppareissulla tai vaikka lenkillä. Joululaulupäivän henkeen kuuluu myös kannustaa ympärillä olevia yhtymään lauluun ja järjestää pieniä pop-up -joululaulutapahtumia.
Joululaulupäivän tarkoitus on muistuttaa laulamisen tutkitusti hyvää tekevästä vaikutuksesta ja suomalaisen joulumusiikin tunteikkaasta kulttuuriperinnöstä. Kuten Ravintolapäivänä tai Siivouspäivänä, kuka tahansa voi järjestää oman pop-up -yhteislaulutapahtuman missä tahansa."
Aika monet radiokanavat ovat soittaneet joulumusiikkia jo pitkän aikaa. Itse aloitin Jouluradion kuuntelun heti, kun se aloitti. Toinen kanava, jota olen kuunnellut on Aito Iskelmä -kanava, jossa soi joulu koko joulukuun ajan. Kotona on mukava laulaa mukana, ja kyllä meidän pikkukoirulitkin näköjään tykkäävät.
Jokaisella on varmaan omat joululaulusuosikkinsa. "Arkihuolesi kaikki heitä" on minun lempilauluni tällä hetkellä, mutta suosikkini on vaihdellut eri vuosina.
Rajaton : Arkihuolesi kaikki heitä
- Mikä on sinun lempijoululaulusi?
Kommentit