herkut.jpg

Perheemme joulussa on aina oma herkkupöytä, jossa nameja on rajaton määrä. Niin näkyy olevan tänäkin vuonna, sillä ennen joulua suklaat on pakko piilottaa, enkä tosiaan kaivanut niitä kaikkia piiloistaan tähän kuvaan. Vaikka kaikenlaista on tarjolla, ei niitä kaikkia toki popsita joulunaikaan. Kun oikeasti ei jakseta, vaikka jälkiruoille ihmisellä onkin ihan oma mahansa. Mutta eivät ne saa loppua keskenkään!

Suklaa on ehdoton joulunami, ja niistä minttusuklaa aivan ykkönen suosiossaan. Minttusuklaat häviävät konvehtirasioistakin suit-sait, mutta ei  After Eight-rasiakaan kauaa viihdy pöydällä. Joinakin vuosina olen hankkinut erivärisiä marmeladihedelmäkuulia, joita myydään irtokarkkihyllystä, mutta näin korona-aikaan irtokarkit saavat nyt pysyä kaupassa. Vihreät kuulat eivät vedä vertojaan niille. - Makuasioita tietty kaikki!

Aikoinaan tein itsekin mm. tryffeleitä ja riisisuklaata, mutta nykyisin jälkikasvumme huolehtii omatekoisista karkeista. Erilaiset toffeet ovat nyt tulleet tutuiksi. Viime vuonna esim. suolakinuski-karpalonamit veivät kielen mennessään. Saapa nähdä, millaisia karkkeja meidän keittiössä tänä jouluna valmistetaan.

Ah, joulu ja herkut <3