Joulukalenteri kuuluu nykyisin yhä useamman aikuisenkin joulun odotukseen. Kalenteriluukkujen sisältö voi olla oikeastaan ihan mitä vain, sillä vain mielikuvitus saa olla rajana. Monina vuosina tein eräälle hyvälle ystävälleni aforismikalenterin. Vuosien varrella tutuiksi on tulleet niin tee- ja kahvijoulukalenteri kuin kosmetiikkakalenterikin. Netti on joulun alla pullollaan erilaisia kilpailukalentereita, joiden voittoja on kiva yrittää kalastella. Itsekin osallistun niihin aktiivisesti, ja muutamia voittojakin on niissä aina silloin tällöin tullut. 

Omille lapsillemme olen täyttänyt taskukalenteria pikkuisilla tavarayllätyksillä. Lisäksi lasten iloksi kotiimme hiippaili hyllylle pikkuriikkisiä tonttusia riviin, yksi kerrallaan. Blogissani on ollut tämä nettijoulukalenteri jo pitkästi toistakymmentä vuotta.

homejuustomaistiaiset%20%281%29.jpg

Eskareille taas olen tehnyt hyvin monenlaisia tehtäväkalentereita, joista mieleenpainuvin on 'Tontun maistiaiset'-kalenteri, jossa tontut tarjoilivat päivittäin erilaisia jouluisia makupaloja, alkaen kuivatuista hedelmistä homejuustoon. Tässä yksi muisto niistä päivistä:

"Lounaalle tullessaan lapset näkivät tonttujen tarjoiluvadin. Joulukalenterimaistiainen 17. luukusta oli suoraan Tonttulan ruokapöydästä. Se kiinnosti lapsia kovin, ja näkiväthän he että kyseessä oli piparit. Lapset kuuntelivat tarkasti tonttujen ohjeet, ja toimivat niiden mukaan. Jokainen haki piparitähden lautaselta, ja laskimme kaikki 10:stä nollaan, ja kaikki laittoivat piparin suuhunsa yhtäaikaa. Herkkua oli!  - Senjälkeen kirjoitin taululle 19 viivaa, joiden päälle tuli lasten luettelemia kirjaimia. Sanaan kuulumattomat kirjaimet laitettiin "purkkiin".  Kun jokainen kirjain oli löytynyt, yksi eskaritytöistä sai sanan lopusta selvää. HOMEJUUSTO. Osa porukasta katsoi kauhuissaan sanaa. Sitten taputimme itsellemme, että me kaikki olimme rohkeasti maistaneet valkosinihomejuustoa. :D   Monet halusivat sitä lisää, joten laitoin maistipalat tarjolle vielä välipalallakin. Omenaviipaleiden päällä homejuustonokareet tekivät kauppansa hyvin." 

Oi, noita aikoja !

Tänä vuonna minulla on yksi kuvakalenteri ja toinen, toivottavasti rahaa tuova Veikkauksen joulukalenteri.