Heti kun sadepilvet väistyivät taivaalta, alkoi pihasta kuulua iloista sirkutusta. Lintuperheet saapuivat ruokailemaan. Matoja ja öttiäisiä riittääkin nyt vaikka muille jakaa. Linnunpoikaset joutuvat etsimään itse ruokaansa, mutta selvästikään ne eivät aina tiedä, mistä sitä löytäisivät. Niinpä niiden suussa näkyy olevan usein myös ruoaksi sopimatonta, kuten heinänkorsia, koivuntuohenpalasia tai roskia. Emot kannustavat kauempana poikasiaan, mutta eivät tuo enää ruokaa suuhun.
 738577.jpg

Laulukonserttiin osallistuivat tänään ainakin tiaisperheet, joilla taitaa olla jo toiset poikueet. Kerttuset laulavat vielä; niiden poikaset ovat jo sen verran isoja, että taas ehtii laulella. Peipot ja viherpeipot ovat saaneet kasvatettua poikasensa jo melko isoiksi ja itsenäisiksi. Punarinnalla on vielä suloisen pienet lapsoset. Käpytikkaherra kävi pihahaavassa runkokierroksella.

Harakkapesue kyttää lokkien seurassa iltaisin siilien ruoka-astioita. Ne päivystävät ja odottavat yhdessä, milloin ruoka ilmestyy. On hauskaa seurata niiden ovelia yrityksiä päästä ruoan kimppuun. Jotkut tulevat nurkan takaa hiipien tai sitten pensaiden alta, ja joskus lokit istuvat katolla kauankin.