1251625337_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

Ajattelin selviytyä tämän sunnuntaipäivän ruoanlaitosta keitolla. Sadonkorjuuaikana on mukava käyttää mahdollisimman paljon omasta puutarhasta löytyvää. Harmikseni myyrät pitivät tänä kesänä kuitenkin huolen siitä, etten saanut lainkaan esim. sipuleita. Minusta oman maan kasvatit ovat aromikkaampia kuin kaupasta ostetut, vai onko se sitten vain tuntemus?

Vaikka teenkin ruokaa aina näppituntumalla, ja aineksista, joita kaapista kulloinkin löytyy, yleisön pyynnöstä yritän laittaa nyt jonkinlaisen reseptin.

Tämän päivän keittoon (gluteeniton, maidoton):

- kuullotin kattilan pohjalla öljyssä kolme sipulia ja kolme valkosipulinkynttä (kaikki pienenpieniksi kuutioiksi silputtuna)

- lisäsin kolme tomaattia (pieninä kuuutioina) ja annoin hautua viitisen minuuttia

- joukkoon ½ litraa vettä

- ja yksi litra tomaattituoremehua

- 200 g yrttimaustettua tofutuorejuustoa (Tofutti Creamy Smooth)

- ½ dl silputtua tuoretta basilikaa

- keiton annetaan hautua ja saostua miedolla lämmöllä noin 10 minuuttia

 

Tofun tilalla voi vaihtoehtoisesti voi hyvin käyttää ruokakermaa tai Creme Fraichea, jolloin keitto ei tietenkään ole enää maidoton tai laktoositon. Tämä oli maukas keittoruoka, jonka kanssa tarjosin itse leipomaani mausteista leipää. Resepti leivälle täällä.

 

P.S. Annos riitti lounasruoaksi neljälle aikuiselle, mutta alkukeittona tarjottuna varmaankin useammallekin.