Tänään olen kiitollinen. Olen toissapäivänä saanut kolmannen koronarokotteen. Vaikka olo onkin nyt kuin jyrän alle jääneellä, tiedän siitä, että rokote tehoaa. Rokotus on lahja - itselleni, ja toivottavasti se ainakin osittain suojaa myös riskialttiita läheisiäni.
Luin eilen artikkelin tehohoito-osastolta, ja toivoisin todella jokaisen rokotekriittisen lukevan sen. Korona ei ole mikään pikkuflunssa.
https://www.is.fi/kotimaa/art-2000008446503.html
Uutisissa oli eilen, että HUS on laittanut sairaalat ja tehohoitovalmiutensa täyteen mittaansa. Se tarkoittaa sitä, että myös hoitajaresurssit tulevat maksimaaliseen käyttöön. Joulu on tulossa - ja tautitilastot jatkavat järkyttävää kasvua. :'(
Ei voi kuin ajatuksin lähettää voimia hoitohenkilökunnalle, jonka panos on ollut jo pari vuotta tärkeimmässä osassa koronan hoitamisessa. Monella jää jouluvapaat pitämättä, vaikka tiivis työtahti on verottanut heiltä voimia jo pitkään, ja lepotauko olisi enemmän kuin ansaittu. Kiitos hoitajat ja lääkärit; olette sankareita, joiden työ tulisi palkita ihan rahalla. Joulutortut ja kiitoskortit ovat aivan liian pieni arvostuksen ele heille.
Nyt jokainen kansalainen on vastuussa koronapandemian taltuttamisessa, joten tehkäämme siinä oma osuutemme!
Kommentit