kirppari.jpg

Hyrylän toria heräteltiin henkiin jo viime kesänä erilaisin teematapahtumin. Tänä vuonna ollaankin päästy hyvään vauhtiin, ja aina kun olen ollut paikkakunnalla, olen innolla osallistunut omalla kirppispöydälläni sekä lauantaiseen HYKE:n että sunnuntaiseen Peräkonttikirppikseen.

Torilla on jäätelökioski, josta jäätelön lisäksi saa onneksi myös kahvia. Peräkonttikirppiksellä toimii myös oma kahvila. Torin elävöittämiseksi HYKE on hankkinut lapsille leikkivälineitä ja aivan ihanan leikkimökin. Uudet kukkaistutukset ovat todella upeita, ja lauantaisin haitarimusiikki ja yhteislauluhetket Paviljongilla värittävät kuulomaisemaa.

Yhtään ei haittaisi vaikka mukaan tulisi muitakin kuin kirpputorikauppiaita, sillä Hyrylässä kaivataan perinteistä toria. Haikeana muistelen 80-90 luvun vaihdetta, jolloin Hyrylän tori oli keskiviikkoisin ja lauantaisin elävä keskustatori. Tässä välillä sen tehtävä oli palvella vain parkkipaikkana. Nyt tori sijaitsee suhteellisen kaukana viikonloppukävijöiden palveluista, sillä terveyskeskus ja kunnantalo on suljettu, ja ruokakaupatkin ovat ihan muualla.

kirput.jpg
Eilen oli niin tuulinen päivä, että päätin pöydän sijasta tuulettaa kirppujani maassa. Tuuletuksen lisäksi melkein puolet kirpuista pääsi muuttamaan uusiin koteihinsa.



Tänä kesänä torilla tapahtuu kirppistelyn lisäksi ainakin:

- TORI on POP la 14.7. klo 12-17

- Käsintekijöiden markkinat to 19.7.  klo 10–17

- Tuusula Sporttaa la 4.8. klo 11-16

- Ravintolapäivä su 19.8. klo 12-17