Kauniissa suomalaisessa luonnossa näkee aivan liian paljon ihmisen jättämiä "jalanjälkiä" roskien muodossa. Tienvierille on helppo heittää ylimääräiset roskansa ajattelematta seurauksia. Yksi pieni karamellipaperi saa helposti seurakseen toisen ja kolmannenkin. - Onko niin, että kun roskaamisesta ei yleensä tule rangaistusta, se katsotaan sallituksi. Tekosyyksi moni mainitsee, ettei ole roskiksia tarpeeksi, mutta miksi ne on niin vaikea viedä oikeille paikoilleen?
Monissa maissa, esim. Kiinassa ja Singaporessa, pienenkin roskan heittämisestä kadulle saa noin 200 euron suuruisen sakon. Siellä onkin siistiä! - Islannissa isommat koululaiset palkataan kesäkuuksi ympäristötöihin, ja se on vielä koulukuukausi. Olisiko samanlainen käytäntö mahdollista Suomessa, nyt kun keskustellaan koululaisten kesäloman lyhentämisestä? Vastuu omasta ympäristöstään kasvaa, kun siitä itse pitää huolta. Itse istutetut puut ja pensaat halutaan saada kasvamaan hyvin, ja kun huomaa, miten vaivalloista ja kurjaa on keräillä roskia tienposkesta, jää roskat heittämättä.
Itse olen sitoutunut keräämään yhden roskan päivässä (Roska päivässä -liike), mutta koiran ulkoilutuslenkillä pussiin sujahtaa kyllä helposti useampikin roska. Ja valitettavasti niitä roskia riittää. :(
Ympäristön siisteys ja viihtyisyys on pitkälti kiinni meistä jokaisesta, eikä aikuisen esimerkkinä oloa lapsille ja nuorille auta unohtaa. Toivottavasti meistä yhä useampi jättää kulkutielleen vain pelkän jalanjäljen.

Kommentit