Pyydän anteeksi, että tänne ei ole tullut aikoihin kirjoituksia!
Käytän nettailuuni nykyisin lähes pelkästään "älykästä" kännykkääni, ja sen kautta en saa onnistumaan tänne ainuttakaan postausta. Pelkästään otsikon ja tunnisteen sieltä voi laittaa, mutta se ei liitä kirjoituksia eikä kuvia. :(
Aikani kuluu vauhdikkaasti koirulia hoitaessa ja puikkoja kilistellessä. Ystäväni pikaiseen ihanaan villasukkaprojektiin ehdin puolessatoista viikossa tekemään seitsemät miesten sukat, ja nyt on valmiina myös yhdet kolmesta viime viikolla tilatusta miestensukkaparista.
Vihdoin viimein sain valmiiksi myös pitkään keskeneräisenä olleen valkoisen hartiahuivin, jota olen tikutellut vain harvakseltaan, koska minua alkoi huivien neulominen jo totaalisesti kyllästyttämään. Eipä se kylläkään mikään ihme ole, sillä toukokuusta lähtien olen kutonut nyt yhteensä 25 hartiahuivia. Kymmenisen BC-lahjoitushuivia lähtee eteenpäin kuukauden parin sisällä.
Tässä kuvissa kaksi huivia, jotka ovat olleet perillä jo jonkin aikaa toivottavasti lämmittäen saajiensa hartioita. Näitä huiveja oli erityisen ihana kutoa; tulivathan ne tärkeille ihmisilleni, eli toinen kummitädilleni ja toinen hyvälle Ystävälleni.
Lankavarastoani olen kartuttanut viime aikoina maltillisesti hankkimalla lankoja vain jo valmiiksi suunnittelemiini juttuihin. Tulossa on ennen joulua ainakin myssyjä, pipoja, lapasia ja kirjoneulesukkia.
Kommentit