Viikon sana: MAALATA
Mitä minä tekisin isona? - se on suunnittelun asteella vieläkin joiltain osin. Vuosikymmenien ajan haaveilemani kirjan kirjoittaminen ja itsemaalattu taulu on "Tabula rasa", sillä inspiraatio puuttuu vieläkin. Ajatuksissani olen toki jo maalaillut, mutta pensseliin tarttuminen on jäänyt vielä toteutumatta. Reidar Säreistöniemi-tyylinen maalaustekniikka olisi kyllä yksi tapa, mutta tuskin olisin sellaiseen tuotokseeni tyytyväinen, vaikka en valokuvamaista tauluakaan kuvittele maalaavani.
Työssäni olen saanut ihailla lasten spontaania ilmaisutaitoa. Olemme vuosien varrella maalanneet hyvin erilaisilla välineillä ja tekniikoilla. Maaleiksi on löytynyt marjoja, sieniä ja muita luonnonmateriaaleja kaupasta löytyvien maalien lisäksi. Myös pelkkä vesimaalaus pihalla on ollut lapsista kiintoisaa, vaikka "maalin" kuivuttua tuotos onkin häipynyt näkyvistä.
Ennen eläkkeellejäämistäni ostin itselleni reilusti akryyli- ja öljyvärejä. Hyvät pensselit ovat olleet odottamassa pöydällä jo parikymmentä vuotta. (Nuo pensselit lasipurkissa ovat muuten kiva sisustuselementti.) Olen joskus innoissani tehnyt muutaman taulunpohjankin valmiiksi, ja ostamallahan niitä saisi lisääkin. - Eli... kaikki olisi jo valmiina sisäiselle taiteilijalleni, vaan missähän se vielä piileskelee?
Kommentit