Töistä tullessani vastaantulevat autoilijat ajoivat kummallisen hiljaa. Olipa kyllä helppo arvata, miksi. Poliisien tutkat ja ratsiat ovat näköjään ainoat keinot saattaa liikennenopeudet rajoitusten tasolle.
Työmatkani yleisnopeus on yleensä yli 60 km/t, vaikka rajoitusmerkeillä tiheästi osoitetaan 30 tai 40 km/t. Liikennemerkit osoittavat suurimman sallitun nopeuden, mutta yleisesti ottaen kai autoilijat pitävät sitä alimpana sallittuna. Siksi poliisien sakotusjono olikin pitkä, ja kuljettajat joutuvat maksamaan kiltisti lisäveroa valtiolle. - Jokunen kaasujalka keventynee tällä tavoin, ainakin vähäksi aikaa?
Alhainen nopeusrajoitus on ko.tiellä aiheellinen, sillä tie on hyvin mutkainen ja lisäksi koulujen läheisyydessä. Liikennevaloja reitillä ei ole, joten siinä saattaa olla yksi syy, miksi juuri kaaharit suosivat reittiä. Eilen töihin mennessäni, samalla mutkatiellä, poliisit pysäyttivät puhaltamaan. Sakotuspaikalla näytti olevan muutama ratsiassa kärynnyt.
Minulla on tapana kiittää poliiseja valvonnasta, sillä tarpeellista työtä he tekevät. Hyvä, että valvontaan riittää väkeä vaikka harvakseltaankin! Liikennekuri tuntuu Suomessa pelottavasti löystyneen. - Asenteenmuutosta ratin taakse tarvitaan, ja pikaisesti!
tiistai, 19. elokuu 2008
Kommentit