Tontuillani oli eilen tärkeä tehtävä, josta ne selviytyivat paremmin kuin hyvin. Päiväkodin lapset olisivat halunneet antaa niille tarrat siitä. (Meillä lapsia palkitaan tarroilla omatoimisesta tai hyödyllisestä auttavaisuudestaan). :)

suloiset-normal.jpg

Ninni, Nelli, Pikkuveli ja Milli kävivät esittäytymässä työpaikallani päiväkodissa. Vakuutteluistani huolimatta osa lapsista ei uskonut niiden olevan oikeita tonttuja, kun minähän puhuin niiden suulla. :D
Aamupiirin jälkeen useimmat kuitenkin huomasivat näiden vekkuleiden "elävän".

homejuustomaistiaiset-normal.jpg

Lounaalle tullessaan lapset näkivät tonttujen tarjoiluvadin. Joulukalenterimaistiainen 17. luukusta oli suoraan Tonttulan ruokapöydästä. Se kiinnosti lapsia kovin, ja näkiväthän he että kyseessä oli piparit. Lapset kuuntelivat tarkasti tonttujen ohjeet, ja toimivat niiden mukaan. Jokainen haki piparitähden lautaselta, ja laskimme kaikki 10:stä nollaan, ja kaikki laittoivat piparin suuhunsa yhtäaikaa. Herkkua oli!  - Senjälkeen kirjoitin taululle 19 viivaa, joiden päälle tuli lasten luettelemia kirjaimia. Sanaan kuulumattomat kirjaimet laitettiin "purkkiin".  Kun jokainen kirjain oli löytynyt, yksi eskaritytöistä sai sanan lopusta selvää. HOMEJUUSTO. Osa porukasta katsoi kauhuissaan sanaa. Sitten taputimme itsellemme, että me kaikki olimme rohkeasti maistaneet valkosinihomejuustoa. :D   Monet halusivat sitä lisää, joten laitoin maistipalat tarjolle vielä välipalallakin. Omenaviipaleiden päällä kunnon juustonokareet tekivät kauppansa hyvin. 

 

Päivän päätteeksi lapset kävivät kiittämässä ja silittelemässä tonttuja, ja heidän mielestään tonttujen maistiaisjekku oli onnistunut niin hyvin, että ne oikeasti olisivat ansainneet ne tarrat.