Tämä kiireettömyys ja pysähtyminen antavat tilaa ja aikaa perheen lisäksi myös ystävyyssuhteiden ylläpidolle. Olenkin nyt viime aikoina viettänyt paljon aikaa ystävieni kanssa. Ihanaa on huomata, että hyvien ystävien kanssa pitkäkään ajallinen jakso edellisestä tapaamisesta ei ole etäännyttänyt, vaan tuntuu, että kaikki jatkuu sujuvasti siitä, mihin aikoinaan jäätiin.
Tänään minulla oli ilo kutsua kylään eräs aivan mahdottoman elämänmyönteinen ystäväni, oikea sisupakkaus. Hän jaksaa ammentaa päiviinsä voimaa, vaikka elämä murjoo monin eri tavoin. Hänen kanssaan jutustellessa monet pikkumurheet tuntuvat mitättömiltä ja vähäpätöisiltä. Päällimmäiseksi jää aina iloinen ja kiitollinen olo; siitäkin huolimatta, että tapaamisemme saattaa olla viimeinen.
Nyt riittää aikaa myös tuntemattomille ystäville. Vapaaehtoistyön tekemisen paikkoja riittää yllin kyllin, ja ainakin pari päivää kuukaudesta yritän antaa omaa panostani siihen.
Kommentit