Sanahaasteen sana: FAKTA
Tämän viikon tarinassa täytyy pysytellä tosiasioissa. ;)
Luulotieto, mututieto, eikä aina tutkimustietokaan, ole faktatietoa. Silti moni uskoo, kuka mihinkin.
Tiedemaailma etsii kuumeisesti faktatietoa, mutta tarkimmatkin tieteelliset tutkimustulokset saattavat taas seuraavien tutkimusten jälkeen osoittautua puutteellisiksi, ja jopa vääriksi. Pitkäänhän oli käsitys, että maa olisi litteä pannukakku, mutta kun reunaa ei löytynytkään, löytyi uusi selitys. Moni aikaisemmin epäterveelliseksi luokiteltu ruoka-aine on myöhemmin todettu terveelliseksi, ja päinvastoin. 'Yksi ynnä yksi' ei aina ole vain kaksi, vaikka niin Ojalan laskuopin mukaan ensin luulisi. - Parhaimmillaankin tieteelliset tutkimustulokset ovat vain osatotuuksia, jotka saattavat tarkentua, tai jopa muuttua seuraavissa tutkimuksissa. Ja maailmassa ja maailmankaikkeudessa tutkittavaa todella riittää; se on fakta.
Olen itse vahvasti tunneihminen, ja luotan paljolti omaan intuitiooni. Useimmiten se onneksi on osoittautunut oikeansuuntaiseksi, mutta silti en voi vakuuttaa asioiden olevan faktaa sen perusteella.
Tähän mennessä elämääni olen löytänyt vain pari täysin selvää faktaa, jota en voi kyseenalaistaa.
- Meillä on elämässä aina vain tämä hetki. Eilinen on jo historiaa, ja huominen unelmaa. Emme voi elää eilistä uudelleen, emmekä voi noin vain hypätä huomiseen.
- Jokainen syntynyt elollinen myös kuolee, aikanaan.
Jokaisen täytyy löytää itse omat totuutensa, joille perustaa elämänsä. Minä yritän elää tässä ja nyt, ja käyttää hyödyksi ne lahjat ja mahdollisuudet, jotka minulle on elämässä suotu.
Joku muu on varmaan löytänyt faktoja enemmänkin, ja siitäpä olisikin kiva kuulla. - Muutenkin olisi mukavaa, jos tähän Ruusuperhosen mielenkiintoiseen sanahaasteeseen osallistuisi useampiakin.
P.S. Tulipa mieleen vielä yksi selvä fakta:
- Ihminen kaikessa mahtavimmassa suuruudentunteessaankin on vain pikku-pikkuhippunen tässä maailmankaikkeudessa. Koko meidän asuttama maapallokin on suhteessa tuskin nuppineulan kärjen kokoinen.
Kommentit