1246982673_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

Vanha sahapukkimme muistuttaa minua tekemättömistä pihatöistä. Koko loman olen ollut nimittäin vain lomalla. Nurmikonkin olen leikannut kokonaista kolme kertaa talven jälkeen. Minusta tuntuu, että se kasvaa hitaammin, kun ei ole aina leikkelemässä. Lisäksi nautin ensin scillojen, maahumalan ja voikukkien, sitten lemmikkien, rönsyleinikkien, harakankellojen, apiloiden kukittamasta nurmialueesta. Nyt voi leikata koko alueen laidasta laitaan, sillä peurankellot ja päivänkakkaratkin ovat kukkineet.

Nurmikko on tuuhea ja terveenoloinen; siinä ei ole sammalta, ja muutenkin se on toimiva. Siilit viihtyvät pihassa ja linnuille riittää syötävää (matoja, hyönteisiä yms. ja siemeniä). Nurmikko on luomunurmikko. Lannoitteeksi se saa keväiset nurmikonleikkuujätteet ja annoksen tuhkaa keväällä, siinä kaikki.

Pihalla kutsuisi nyt ruohonleikkuu sekä oksien silppuamispuuhat. Linnut ovat pesineet, joten nyt voisi jo oksia liian tuuheat pensaat ja perata niiden alustat. Haketusta odottelee jo valmiinakin pari risukasaa, jotka ovat toimineet pesimispaikkoina linnuille.

Minulla on vielä viikko lomaa jäljellä. Jospa marjojen keräämisen ja muiden lomaisten puuhieni lisäksi varaisin lopulta aikaa pihallekin. Eikö laiskuri voisi edes osan lomastaan töillekin uhrata? - Sisällä on jo aikamoisen siistiä (kiitos pikkuvilistäjien!), joten voisihan pikkuisen ulkosiivouksiakin jo ainakin harkita.  Mutta huomenna on sunnuntai, joten toteutus menee ensi viikkoon. Maanantaina on sisäpuuhia työpöydän siivouksen merkeissä, tiistaina ...

Montakohan päivää tuo etupihan sahapukki saa minua vielä muistuttaa? -  Onneksi meillä on helppohoitoinen piha, jossa kaikki kukat saavat kukkia melkeinpä siellä missä haluavat. Tähän asti pihakasvit ovat kiitelleet laiskaa hoitajaansa upeilla ihanilla kukkasillaan, joten ei tässä oikeasti taida mitään kiirettä ollakaan.

P.S. Huomatkaa, että olen jo aloittanut sen homman aloittamisen suunnittelemisen harkitsemisen.