ihana.jpg

Milli- tonttu jakeli tänään kermatoffeekarkin palasia eskareille maistiaisiksi. Muutaman lapsen mielestä ne näyttivät niin epämääräisiltä, että niitä ei uskaltanut maistaa. Mutta hienosti he kyllä osaavat jo kieltäytyä sanomalla "ei kiitos, ei ole minun makuuni", vaikkakaan eivät ole edes tietoisia mausta. Olemme keskustelleet useasti siitä, että ruoka voi olla "yäk" tai pahaa vain jos se on pilaantunutta, ja sellaistahan ei eskarissa tarjota.

 

ikkunahiutale.jpg

 

Kamerani unohtui koululle, joten eilisten askartelujemme tulokset tulevat näkyviin vasta huomenna. Kartiokuusia ja kransseja tuli vielä roppakaupalla lisää, ja eilen alkoivat myös enkelit lentää liihottaa luokassamme. Meillä jokainen eskari saa askarrella omassa tahdissaan leikkiensä ja peliensä välissä, joten innokkaimmat hyökkäävät heti kiireellä askartelupöytiin, ja muutama myöhäisherännäinen valpastuu puuhaamaan vasta päivien päästä, kun huomaa tarvikkeiden alkavan huolestuttavasti vähetä.

Lumihiutaleita ja lumiukkojakin näkyy, mutta ne ovat onneksi vain koristeita luokkamme ikkunassa. :)

lumiukko.jpg

 

Päivän touhujamme oli myös laulaa ja säestää rytmisoittimilla joulumusiikkia, ja harjoittelimme joulujuhlaesitystämme ensi viikoksi. Viikon päästä perjantaina tämän lukukauden viimeinen eskaripäivä huipentuu koko koulun yhteiseen joulujuhlaan. Sitten edessä onkin ansaittu pitkä joululoma.

t%C3%A4hti.jpg