Eilisiltana neulepiirimme porukkaa lähti kohti Hämeenlinnaa. Saatuamme tietää hauskasta kisasta, päätimme mekin osallistua Wetterhoffin myymälässä järjestettäviin Hohtoneulonnan SM -kisoihin. (tarkempaa tietoa tuosta linkistä)


hohtoa.jpg

Tuusulasta oli mukana nämä neljä neulojaa, ja itse olin vain "kannustusjoukkona", johtuen migreeniherkkyydestäni.

Jokainen loi puikoille hohtopuikkojen valaisemassa pimeydessä 16 silmukkaa ja yritti 10 minuutissa neuloa mahdollisimman monta kerrosta joustinneuletta (2 oikein - 2 nurin). Äijäsarjalaiset neuloivat aina oikein -neuletta. -  Ei kuulemma ollut kovin helppoa. Jos joku silmukka oli kerroksessa väärin tai silmukoita ei ollut vähintään se 16, sitä kerrosta ei laskettu mukaan.

Itse kilpailu oli toki vakava juttu, ja vaati tarkkaa keskittymistä, mutta meillä yleisöllä oli hauskaa.

tuloksia.jpg

Ihan hyviä tuloksia syntyi, vaikkei osa miehistä ollut ikinä puikkoja kilistellytkään; puhumattakaan että olisi ymmärtänyt mitään esim. silmukoista  ja kerroksista. Tässä ylläolevassa kuvassa on meidän neulepiiriläisten tuotokset, jotka valitettavasti eivät laadukkuudestaan huolimatta yltäneet palkintosijoille.

Mukavasta kokemuksesta innostuneina taidamme tuoda tämän pimeässä neulomisen myös neulepiiriimme, ehkäpä pikkujoulun ohjelmanumeroksi. Voisi kokeilla ilman valopuikkoja neuloa ihan pimeässäkin, sillä noita puikkoja ei ole tällä hetkellä Suomesta saatavana.

keskiaikaa.jpg

Hämeenlinnassa oli eilen Pimeän kaupan ilta, ja melkein kaikki kaupat olivat auki iltayhdeksään. Kaduilla oli mahdollisuus bongata myös keskiaikaisia hahmoja, joista osa tuli tervehtimään meitäkin hohtoneulontakisan lomassa. 

Pimeän kaupan ilta houkutteli toki meidätkin tuliaisostoksille, joskin pysyttelimme Wetterhoffilla. Kauppa oli täynnä ihania käsitöihin ja askarteluun liittyviä tarvikkeita, ja siellä olisin voinut viettää vaikka koko yön ihastelemassa ja hypistelemässä kaikkea kivaa. Mukanamme kasseissa lähti kotiin ja lahjaksi aika monta lankakerää ja kaunista postikorttia. 

Pimeää touhua - vai mitä? :D