2116113.jpg

Kaupat ovat tänään sunnuntaina auki. Kiireisen arjen uuvuttamalle se sopii. Itse lepäilen yleensä lauantain ja vietän "sapattia". Sunnuntaina sitten jaksaa taas. Työpäivän jälkeen en jaksa ajatellakaan ostosreissuja, joten säästän ne usein sunnuntaiksi, jos se vain on mahdollista. Ympärivuotisesta sunnuntaiaukiolosta johtuen lähikauppamme saa uskoakseni minun ostosteni lisäksi monen muunkin kartuttamaan kassaa reilummin. Ainakin parkkipaikat näyttävät olevan aina täynnä, ja kassoilla on jonot, joten kysyntää on. Ruokatavarat pysyvät jatkuvassa kierrossa, eikä "viikonlopun yli nukkuneita" vanhentuneita tuoretavaroita näy tiskeillä.

Sunnuntailisät tuntuvat hyvältä myös myyjien palkkapussissa, ja mm. opiskelijoilla on mahdollisuus viikonlopputienesteihin. Lamapuheiden taltuttamiseksi rattaat tulee pitää pyörimässä, joten jos kerran sunnuntaiaukiololle löytyy kannattavuutta, ei tieten tahtoen pidä sitä estää. Annetaan kauppojen itse valita, pitävätkö ovensa auki ja milloin.

Tänään ostan tavallistakin enemmän ruokatarvikkeita, sillä ensi lauantaina vietämme perinteisiä puurojuhlia ystäviemme ja naapureidemme kanssa. On ihanaa suunnitella ja valmistaa ruokaa isolle porukalle.