Helmikuun teemaksi tähän blogiini ajattelin laittaa Helmihetket
Eköhän niitäkin löydy, vaikka talven valta tuntuukin nyt vielä aivan liian vahvalta. Saisi jo pakkaskausi ja lumentulo loppua. Toivoisin todella olevani nallekarhu, joka saa nukkua koko talven yli; vaan en ole.
Viime kuussa ajatukset palailivat tiheästi lapsuuden ja nuoruuden muistoihin, ja niiden joukosta löytyi paljonkin ihania helmihetkiä. Isossa perheessä kasvaessa elämä näyttää toki kaikki puolensa, mutta ainakin minulle päällimmäiseksi tunteeksi on jäänyt kiitollisuus. Kiitollisuus vanhempien työstä ja uhrauksista perheen eteen, ihanat yhteiset hetket ja leikit sisarusten kanssa, kodin myötä syntynyt rakkaus luontoon, sekä ymmärrys ihmisen ja luonnon yhteydestä. Paljon saimme vahvoja elämän eväitä taipaleellemme, ja ymmärrys niiden tärkeydestä ja merkityksestä on selvinnyt matkan varrella.
Väsynyt, mutta onnellinen
Tästä päivästä poimin helmeksi kävelylenkit karvaisen pikkukaverini kanssa. Olen niin onnellinen, että sain tänne seurakseni henkilökohtaisen liikuttajan, sillä vaikka pidän ulkoilusta ja kävelystä, yhdessä koiran kanssa se on ainakin kolminkerroin hauskempaa. Liikkuminen koiran kanssa on intervalliliikuntaa, joka onkin kuulemma hyvin tehokasta. Koiruli pysähtelee välillä haistelemaan toisten koirien jättämiä viestejä, ja sitten pyrähdetään taas juoksuun. Nyt vain on niin liukasta, että on ihan pakko vähän jarrutella vauhtia.
Kommentit