tonttunen.jpg

Iloa ja onnea tänään syntymäpäiväänsä viettävälle siskolleni <3

 

Nyt aatonaattona meillä alkaa olla kutakuinkin kaikki valmiina joulunviettoon, joten nyt on rauhoittumisen aika. Nuorempi tyttäremme tulee viettämään joulua kanssamme, ja toinen karvakuonoistamme lähti pariksi päiväksi omaan kotiinsa Espooseen. 

Päivän puuhiin kuuluu vielä vain vähän ruoanvalmistusta mm. luumukermahyytelö, rosolliainesten keittäminen ja sienisalaatti. Muuten kaikki on valmiina jääkaapissa huomisen jouluateriaa odottamassa. Yhteinen jouluruokailu on meidän joululahja toisillemme. Joulusaunan taidamme lämmittää jo tänä iltana, mikäli sää ennusteiden mukaisesti lauhtuu. - Laululintusemme pitää huolen joulumusisoinnista; ja onkin todella mukavaa, että laulu ja soitto raikaa nykyisin  niin hiljaisessa kodissamme. <3 

Ehkä muodon vuoksi pitäisi hakea yläkerrasta edes muutama joulukoriste, vaikka ei niitä näin aikuisten kesken niin paljoa kaipaa. Kynttilät, joulukukat ja pikkuiset tonttuset tuovat joulutunnelmaa ihan riittävästi. Toki lasten ollessa pieniä jouluiseen koristeluun satsattiin paljon, ja se aloitettiin jo ensimmäisenä adventtina. 

Viime hetken joulutoiveiden aika alkaa nyt olla käsillä. Oma toiveeni on rauhaisa ja hyvä omannäköinen joulu kaikille. 

En etsi valtaa, loistoa, en kaipaa kultaakaan;
Mä pyydän taivaan valoa ja rauhaa päälle maan!
Se joulu suo, mi onnen tuo ja mielet nostaa Luojan luo!
Ei valtaa eikä kultaakaan, vaan rauhaa päälle maan!

tonttu%20paketoi.jpg