1338116.jpg

Tänä iltana taas unelmoidaan, kuten niin lukemattomina lauantai-iltoina ennenkin. Mutta, entäpä jos potti joskus osuisikin kohdalle,ja unelma olisikin täyttä totta. Tunnetta tai suhtautumista voittoon ei kyllä osaa kuvitella etukäteen. Ei siitäkään huolimatta, vaikka voittorahat olisi jo mielessä moneen kertaan sijoitettu kohteisiinsa.

Kiljuisinko täyttä kurkkua koneen ääressä tulosten julkistamisen jälkeen? Kertoisinko asian suureen ääneen kaikille sukulaisille, ystäville ja kylänmiehille? Vai sulattelisinko asiaa ensin itsekseni, kunnes olisin valmis kertomaan sen lähimmilleni? Tai kertoisinko koskaan kenellekään?

Pitäisikö voiton suhteen paikkansa perisuomalainen kehotus: Kell´onni on, se onnen kätkeköön! - Voihan pankkitililtä talletella huomaamattomasti hyväntekeväisyyteen, sukulaisten tileille jne. - Naapurit tosin saattaisivat pian huomata pieniä muutoksia, esim. pihalle ilmestyisi uusi auto. Työpaikkaa en silti jättäisi, ja harrastuksetkin pysyisivät samoina. Suuri rahamäärä, yhtäkkiä saatuna, saattaisi sekoittaa viisaimmankin ennakkoonvalmistautuneen pään, mutta siitäkin pelosta huolimatta olen mukana omalla vakiorivilläni.

Kaiken kaikkiaan, olisin hyvin tyytyväinen, jos lottovoittopotti osuisi jollekin todella tarvitsevalle. -Joillekin tämä päivä on jo ollut lähes lottovoittoon verrattava. Siis kaikille heille, joiden velkapiina loppui, kun uusi laki astui voimaan, ja velat katsottiin vanhentuneiksi. - Ihanaa, että joskus kuulee hyviäkin uutisia.

P.S. Tulin vain kertomaan, ettei minun tarvitse, ainakaan tänään, miettiä suurten rahojen sijoittamista. :D :D