Mikähän vetää tekstejämme bittiavaruuteen? Tämä on toinen kerta, kun yritän tallentaa tätä kalenteriluukkua. :(

---------

Eilen päiväkodissa oli joulujuhlan sijasta Joulupolku, jolla mekin saimme tepastella.

Pikkuiset sukulaisemme olivat vallanneet  yhden leikkihuoneista, ja siinä lapsilla riittikin ihmettelemistä. Moni olisi halunnut päästä leikkimään tuonne, mutta tonttusten touhuja sai tarkkailla vain ovi-ikkunan takaa.

 

Joulupukki kyseli vielä lasten joululahjatoiveita.

 

Tähtikahvilassa oli tarjolla glögiä ja pipareita.

 

Lapset saivat tehdä kierroksen tai useammankin tonttujen temppuradalla.

 

Askartelupisteessä oli mahdollista tehdä joulukoriste piipunrasseista ja puuhelmistä.

 

Enkelihuone oli tunnelmallisen rauhallisen musiikin soidessa ihana pysähdyspaikka muuten niin vauhdikkaan session keskellä. 

----------

Harmi, että emäntämme kameran akku tyhjeni, ennenkuin saimme kaikki toimintapisteet kuvattua. Polun varrella oli myös sadunkerrontahuone, jossa kuulimme sadun Tosipienen tontun joulupuuhista, ja käytävillä näkyi kivoja jouluisia pikkumaisemia, joissa riitti katseltavaa.

Kylläpäs olikin keksitty mukava tapahtuma, jossa viihtyivät lapset, aikuiset ja me tontutkin.

 Huomisen seikkailuja odotellen

Ninni ja Nelli <): )