Luen lehdestä aamuisin yleensä kolme sarjakuvaa; Harald Hirmuisen, Viivin ja Wagnerin sekä Kamut. Nettikierroksellani löysin muutama kuukausi sitten aivan ihanan Mummo -sarjakuvan, ja niinpä tuohon linkkiin tulee vilkaistua useinkin. :)

Sarjakuvissa asiat tuodaan esille pelkistetyn yksinkertaisesti, sekä kuvallisesti että sanallisesti. Koskaan en ole pitänyt Aku Ankasta ja Nakke Nakuttajasta, enempää kuin seikkailusarjakuvistakaan. Sen sijaan elämänläheiset sarjakuvat kiehtovat minua. Nuorena muistan lukeneeni jostain kumman syystä mielelläni Vihtoria ja Klaaraa.

Aamupiireissä selailimme paikallista sanomalehteä lasten kanssa tällä viikolla. Lapset olisivat olleet erityisen kiinnostuneita sarjakuvista, mutta lehdessä ei ollut mitään lapsille. Harmitti oikeasti! Eikö lapsille enää lueta sanomalehtiä, ja eikö lasten toivota olevan kiinnostuneita sanomalehdistä? - Uskon, että pieni virike saa lapset ja nuoret tarttumaan lehteen, ja kokemaan sen omaksi. Sanomalehden lukutaitohan pitäisi kuulua sivistykseen, kaiken nettilukemisen rinnalla. Yksi sanomalehtiviikko vuodessa ei kyllä yksin riitä tartuttamaan kiinnostusta, puhumattakaan että se riittäisi mediakritiikkitaitojen opettamiseen.

Joku sanoo nyt varmaan, että maailma on muuttunut. Niin onkin ... - Suomi kehuskelee kansalaistensa hyvällä lukutaidolla, mutta säilyykö taso tulevaisuudessa, jos  kaikki luetaan vain ruudulta ja tekstiviestitellään lyhytsanaisesti? Onko tulevaisuudessa kaikki OK, XTR, I<3, Xmas, ...?  (- eivätkä nuo sanalyhenteet ole edes suomenkieltä.)

- Muutama vuosi sitten yksi eskarilaiseni halusi opetella lukemaan, Aku Ankka-lehden avulla. Pian hän oppikin sanat EI, AHAA, JA, jne. - Sarjakuvalehti siis voi toimia aapisenakin; Minun aapiseni oli aikoinaan sanomalehti.