1307181329_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

Entisaikoihin, kun vieraat kulkivat ajallaan ja talo eli silti tavallaan, kodeissa oli varauduttu kahvivieraisiin. Vierasvarana pidettiin kaapissa pikkuleipiä, kuivakakkuja, pullia tai korppuja. Nykyisin ei juuri missään enää harrasteta yllätysvierailuita, joten jos kutsutaan kahvivieraita, tarjottavat ehtii itse hyvin leipoa tai piipahtaa ostamassa valmiina.

 

Kahvipöydän tarjottavatkin ovat muuttuneet aikojen myötä. Aikaisemmin oli tärkeää, että juhlapöydästä löytyy pullaa, kuivakakkua tai useampiakin, täytekakkua tai leivoksia sekä sen seitsemää sorttia pikkuleipiä. Tarjonta oli siis makeapainotteinen ja runsas. Emännän taidot testattiin ja arvotettiin sen mukaan, miten monenlaisia tarjottavia pöydästä löytyi. - Nyt kahvipöydässä suositaan suolaisia suupaloja ja pakkopullakin on jäämässä pois. Määrän sijaan satsataan laatuun; eli ehkä vähän, mutta sitäkin parempaa.

 

Tänään ylioppilaiden ja valmistujaisten juhlapäivänä moneissa perheissä juhlitaan kahvipöydän äärellä. Trendinä on nyt antaa tilaisuuden järjestäminen pitopalvelun hoidettavaksi, ja näin talon väki voi rauhassa juhlia mukana. Pitopalvelut osaavat suunnitella toiveiden mukaiset juhlat ja tietävät menekin. Tarvikkeetkin, vaikka astioita ja liinoja myöten hoituvat heidän kauttaan, joten juhlat  voidaan ”taikoa” minne vain.

 

Tänään minulla on ilo olla kutsuttuna lukuisiin lakkiaisiin, ja pääsen siis kiertelemään useammassakin kahvipöydässä. Siksipä täytyykin jo ennakolta varoittaa itseään ja rajoittaa maistamisia, jottei tarvitse illalla pyöriä pallon lailla kotiin.