1945208.jpg

Onneksi on vapaapäiviä! - Huomaan olevani niin tunnollinen työssäkävijä, etten osaa pienen flunssanpoikasen iskiessä jäädä pois töistä. Nyt kuitenkin saan rauhassa parannella itseäni parin päivän ajan, ja huomaan sen olevan todella tarpeeseen.

Kaatosade on tänään vuorotellut auringonpaisteen kanssa koko päivän ajan, joten ulosmeno ei ole houkutellut. Petinpohja onkin kutsunut päivän aikana jo muutaman kerran, ja päiväunet ovat maistuneet. Nyt on siis levon aika. Toivottavasti maanantaiaamuna olen taas työkunnossa.