Tontut piipahtivat taannoin ihan pikkuisilla jouluostoksilla. Eräästä kaupasta löytyi juuri sopivankokoinen ostoskärry meille, joten pakkohan se oli ostaa mukaan. :D Toki emme malttaneet olla keräämättä siihen pari ostostakin.
Meistä on mukava käydä kauppakeskuksissa aikaisin aamulla ennen ruuhkia. Silloin siellä on reilusti tilaa viipottaa ostoslista mukana. Eikä meillä siellä kauan nokka tuhise, ja käynti pari kertaa vuodessa riittää. Kannatamme mielellämme oman kylän kauppoja, vaikka niissä saattavat ostokset olla välillä vähän kalliimpiakin. Mutta säästyy vaivaa ja aikaa, ja hermojakin - kuten isoin tonttu väittää.
Olemme todenneet, ettei ole kovinkaan monta ostosta, jota ei kotiseutuvilta voi hankkia. Emme tarvitse mennä merta edemmäs kalaan. Voi, kunpa moni muukin sen tajuaisi, niin oman kylän palvelut säilyisivät.
Täällä pohjoisessa on pakko käydä asioimassa kaukana, kun välimatkat maalikylille ovat pitkiä. Tästäkin talosta ruoka-, apteekki-, rautakauppa- ym. ostokset, pankkipalvelut ja lääkäripalvelut hoituvat 52 km päässä. Ihan yhden maitolitran hakuun ei kannata siis lähteä, vaan täytyy ostoksissaan varautua ainakin viikon tarpeisiin, ja muistaa hoitaa kaiken tarvittavan samalla reissulla. Isoin tonttu muistaa ajan, jolloin tällä kylällä oli vielä koulu, kolme kauppaa, posti, huoltoasema ja yhden kaupan yhteydessä bensa-automaatti. Nyt kaikki palvelut tuntuvat karkaavan aina vain kauemmaksi, vaikka väki vanhenee.
Kommentit