Lintujen talviruokintapaikalla on vilkas lentoliikenne.
Mieluisin harrastukseni on seurata lintujen elämää, ja nyt kotonaollessa se onnistuu valoisaan aikaan onneksi myös arkipäivisin.
Pikkuvarpusten parvi on yli kolmekymmenpäinen, sinitiaisia ja talitiaisia on kumpiakin toistakymmentä, ja mustarastaita ainakin kymmenen. Harakoita myös saattaisi olla syömässä vaikka kuinka monta, jos vain päästäisin ne pihalle asti. Neljä närheäkin piipahtaa rohmuamassa ruokaa aina kun silmä valttää. Muutama keltasirkku, kuusitiainen ja viherpeippo vierailee automaatilla silloin tällöin. Eilen oli vielä yksi peippokin, mutta tänään sitä ei enää näkynyt, sensijaan mustapääkerttu näköjään yrittää sinnitellä vielä. Fasaaniherra marssii arvokkaanoloisesti paikalle aamuin illoin.
Mustarastaista yksi on erikoinen väritykseltään, eli se on ilmeisesti jonkin verran leukistinen eli värivikainen. Rusinat, omenakuutiot ja kookoshiutaleet näyttävät tälle maistuvan.
Tilhiparvi piipahti lähistöllä ja pähkinäpensaassamme iltapäivällä, ja kovin tarkasti ne näyttivät tähystelevän ruokintamahdollisuuksiaan. Marja-aroniat ja pihlajanmarjat on jo syöty, joten ei niille ollut sapuskaa pihallamme.
Tämänvuotinen lintujen talviruokintapaikka on keittiön ikkunan edessä, joten lintujen tarkkailu ja valokuvaaminen on kätevää ja helppoa sisätiloista ikkunan läpi. Täytyy vaan pitää huoli, että ikkuna on puhtaana läpi talven. :D
Kommentit