Yksi ahkeruuspäivä eilen talossa jälleen. Heti aamusta nenään leijui leiväntuoksu, ja sitten tehtiin vielä banaanikakkuakin. Kakusta tosin tänne jäi vain sulanut rinkula lumeen, kun kakku pikajäähdytettiin ulkona ennen eteenpäin kuljetusta. Samaa matkaa kakun kanssa lähtivät pikkukoirulitkin kotiinsa.Isotonttu tosin tykkää koirista, kun ne lenkittävät häntä monta kertaa päivässä, mutta nyt hän joutuu lenkittämään itse itseänsä.

Nyt me tonttuset voimme seikkailla taas täällä ihan vapaasti.

tonttujoukko.jpg

Villalankakerätkin saavat olla lattialla rauhassa. Ja kyllä täällä isotonttu onkin kutonut. Puikoilla syntyi kauniit punaiset tossut. ja jättikokoiset (44) miesten villasukatkin tulivat nyt ihan valmiiksi. Taas jo uudet polvisukat ja lapasetkin ovat tekeillä.

sukkasia.jpg

 

Illalla oli maalausta, kun meidän leivät ja herkut saivat maalia pintaansa.

leiv%C3%A4t.jpg

leiv%C3%A4t2.jpg  herkut2.jpg

Jotain muutakin syötävää meille on jouluksi tulossa, mutta mitä, sitä minulle ei ole kerrottu.

Joulu lähenee hurjaa vauhtia; ei ole enää monta yötä aattoon. Jännittää jo kovin, ja minulle on tulossa vielä yksi oma joulukalenteriluukku. Täytyy alkaa suunnitella sitä jo nyt.

 

Hauskaa viikonloppua kaikille!

toivottelee Ninni