Kesä jatkuu vielä. - Olipa ihanaa viettää tänä iltana pihalla lettukestit! Tuoretta vattuhilloa lettujen päälle, juomana Marskin juoma ja kahvia. Viis siitä, että unohdin vispata kermavaahtoa, vaikka tarkoitus oli tarjota sitäkin.
Pikkukoirulillamme oli omaa seuraa naapurin koirasta. Hauskasti ne keksivät nahistella keskenään puruluista, vaikka kumpikaan ei oikeasti niitä edes koskaan syö. Silloin tällöin ne vain leikkivät niillä.
Tällaiset lämpimät kesäillat toivottavasti jatkuvat vielä muutaman viikon. Työpäivän päätteeksi on kiva istahtaa terassille ystävien kanssa tai kuunnella linnunlaulua. Nyt linnut joutavat laulamaankin taas, kun ovat saaneet lapsensa maailmalle.
Harmaahaikara lenteli pihamme ylitse tänä iltana, ja äänteli mennessään. Linnunlauluahan sekin oli. - Siiliporukkamme on kesän aikana kasvanut kolmella poikasella, jotka varttuvat hurjaa vauhtia. Yhteensä siis kahdeksan piikkipalloa on ruokalautasella iltaisin. Siilien ruokailua on hauskaa seurata. - Illan pimetessä myös lepakot lentelevät, ja suhahtelevat pihalla.
Pian pimeä tulee sen verran aikaisin, että on kiva sytyttää kynttilöitä ja istuskella pihalla. Nyt on elokuun samettisten iltojen aika!
Kommentit