kranssi.jpg
Jouluaikaan mielestämme ei mikään ole yhtä kaunis kranssi kuin yksinkertainen havukranssi. Tämänvuotinen tervetulontoivottaja on tehty pihallamme kasvavien marjakuusien oksista. Pohjana on villiviiniköynnösrinkula.

k%C3%B6ynn%C3%B6ksell%C3%A4.jpg

Muutama vuosi sitten oven yläpuolella oli muovinen havuköynnös, jossa oli valotkin. Heti ensimmäisen vuoden jälkeen emme saaneet enää sen lamppuja palamaan, ja siksi köynnös on ollut unohdettuna autotallin nurkassa. Päätimme nyt ottaa siitä valojohdot pois, ja käyttää köynnöstä sellaisenaan tänä jouluna jossain - vielä vain emme ole päättäneet, missä. - Nyt sen odottaessa sijoituspaikkaansa se onkin hauska temmellyspaikka tonttusille.

lasipurkki.jpg

Pihalla odottaa maassa pieni kuusentaimi, joka on tulossa tähän kauniiseen lasipurkkiin. Eilen satoi kymmenisen senttiä lunta, mutta maa on vielä kuitenkin sula, joten saamme kyllä kuusen tontunvoimillakin irrotettua sieltä juurineen.Nyt me pikkuiset halusimme  kokeilla, mahdummeko me kaikki tuohon purkkiin.

Isoa kuusta meidän perheessä ei laiteta tänäkään vuonna, ellei sitten kuusitonttu meitä sellaisella yllätä. Naapurista yritämme perinteisesti kerjätä joulun jälkeen heidän kuusensa. Se laitetaan lopputalveksi pihalle lintujen ruokintapisteen lähelle suojapaikaksi.